Mestaruuskilpailut 2010: Heinonen kaappasi kullan, Nummi taiteili hopealle
Juha Heinonen voitti Nääs-Squashin mestaruusturnauksen lauantaina 22.5.2010 GoGo Parkissa. Loppuottelussa kaatui sitkeä Jukka Nummi 3-1, jolla on moninkertainen kokemus mestaruusfinaaleista.
”Olen ollut kesälomalla toukokuun alusta lähtien, ja tauko punttitreeneistä on herkistänyt lihakset”, totesi hymyilevä mestari.
Irtonaisen kevyeltähän Juhan liikehdintä on aina näyttänyt, mutta erityisesti miehen mailatyö on nyt entisestään parantunut. Peruslyönti tulee jatkuvasti hyviin mittoihin taakse ja myös volleyt napsahtelevat kohdilleen erittäin hyvällä prosentilla.
Armoton arpa oli heittänyt Erik ”Eki” Mäen Juhan vastustajaksi heti avauskamppailuun, ja vuoden 2008 mestari pitikin Juhaa tiukoilla - voittoon tarvittiin täydet viisi erää. Tämän jälkeen tulevan mestarin kyytiä saivat maistella Risto Rapelo (3-1), semifinaalissa Krister Koivula (puhdas 3-0) ja lopuksi siis Jukka Nummi.
NääsSq-mestaruuskilpailut 2010, yleinen luokka
1. Juha Heinonen
2. Jukka Nummi
3. Krister Koivula
4. Erik Mäki
5. Kimmo Kiviniemi
6. Ari Kuoppa
7. Kimmo Lähteenmäki
8. Sami Helenius
9. Risto Rapelo
10. Jonas Selkälä

Kuntoluokassa pappatrio selvitteli tasaiset välinsä pelaamalla ristiin. Erävertailussa voittajaksi selvisi Mikko ”Mr Lob” Holopainen.
Kuntoluokka
1. Mikko Holopainen
2. Eero Mäkinen
3. Matti Asp

Reportterina hääräsi Krister Koivula